maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vie mut naimisiin


Tämän ikäisenä on vaikea käsittää sitä, kuinka monet ottavat seuraavan askeleen yhteisellä tiellä. Todellakin, Facebook tulvii hääkuvia, vauvakuvia, ja kihloihinkin meno on jo niin viime vuoden juttu. Nyt pelataan kovilla panoksilla. 

Olen ilmeisesti matkustanut pimeässä junassa muutaman vuoden ajan, sillä kuin salamaniskusta onkin jo täysin normaalia mennä naimisiin? Luulin, että ei me vielä tän ikäsinä aloiteta. Vielä muutama vuosi sitten oli hauskaa arvostella ihmisiä, jotka niin nopeasti ja NUORINA menivät naimisiin tai saivat lapsen. Sehän oli hurjaa kiirehtimistä, melkeinpä outoa! 

Nyt tuntuu kuin olisin edelleen se 12-vuotias, joka ei tiedä vielä pojista mitään, mutta suunnittelee häämekkoa ja lasten nimiä samalla kun muut leikkivät oikeaa kotia ja järjestävät sivistyneitä peli-iltoja.  Keskustelut tyttöystävieni kanssa ovat rajoittuneet yhdenyön seikkailuista sisustusvinkkeihin ja "mitä te teette viikonloppuna"-small talkiin. 

Vaikka kuinka katson peiliin aamulla ja totean, että "damn girl", tuleva aviomies ei vaan jaksa raahautua eteeni. Voi olla, että hän luuhaa jossain ja laiskuuteen vedoten löytää itselleen ihan kelpo pimatsun, jonka kanssa pistää hynttyyt yhteen sitä suuremmin miettimättä. Mies kun ei jaksa turhia etsiä. Kun löytyy nainen, joka ei näytä möröltä ilman meikkiä, jonka kanssa toiminta niin keittiössä kuin makkarissakin toimii luontevasti ja joka antaa silloin tällöin lähteä poikien kanssa kaljalle,  mitä muuta sitä kaipaisikaan? Nainen yleensä hoitaa loput, usein ihan huomaamattaan ja toisinaan taas erittäin tarkoituksella. 

Miksen minä ole yksi niistä naisista, joka näillä muutamilla yksinkertaisilla ominaisuuksilla hankin jonkun sänkyyni pysyvästi? Missä kohtaa näitä yksinkertaisia mutta niin ihania olentoja alkaa mietityttämään, että ei tämä olekaan se mitä haluan ällöttävän söpöön hääkuvaani? 

Olenko todella jäänyt viimeiseksi?


Nyt alkaa riittää.

Olenko ainoa joka on huomannut ilmiön, jossa Facebook-feed tulvii upeita (kateutta aiheuttavia) hääkuvia, söpöjä (turhauttavia) vauvapäivityksiä ja upeaa sokeaa rakkautta?

Olen 26-vuotias kohtuu selväjärkinen ja palautteen perusteella hämmästyttävän kaunis nuori nainen. Ja sinkku. Yksinäinen. Kolmas pyörä. Vanha piika. Nunna. Whatever. 

Päätin vihdoin jakaa tämän hämmentävän ja masentavan tunteen muiden kanssaeläjien kanssa (jos teitä on?). Eihän tässä ole mitään järkeä? Olen kaikkea sitä, mitä mies voi toivoa, mutta rakkautta (ei edes kunnon romanssia) löydy mistään. En tiedä, onko aika ottaa järeämmät aseet käyttöön vai yksinkertaisesti luovuttaa. 

Lähes jokainen lähipiiristäni, ystävä, tuttu, naapuri on löytänyt "sen oikean"ja kuuluttaa nyt onneaan sosiaalisessa mediassa. En pääse pakoon minnekkään. Yritän vielä viimeisillä voimillani iloita ystävieni puolesta, mutta en kyllä oikeasti iloitse. Ei se vaan ole helppoa kun menee joka ilta yksin nukkumaan ja jokaisesta rohkeasta yrityksestäkin rankaistaan pienellä lisäboostilla tähän sydämen kipuun. "Ei sekään tekstannut takaisin." "Sekin oli pinnallinen kusipää." "Hups. Tämä olikin jo varattu. Tietenkin."

Mitä nykyään tarvitsee olla, että löytää sielulleen seuraa? Upea, kaunis, vastuullinen, itsenäinen, hauskaakin hauskempi, persoonallinen, rento, herkkä ja aktiivinen aloitteen tekijä? *Kirosanoja*

Pelastakaa joku minut. Kertokaa minulle, ettei tilanne ole toivoton.