Tämän ikäisenä on vaikea käsittää sitä, kuinka monet ottavat seuraavan askeleen yhteisellä tiellä. Todellakin, Facebook tulvii hääkuvia, vauvakuvia, ja kihloihinkin meno on jo niin viime vuoden juttu. Nyt pelataan kovilla panoksilla.
Olen ilmeisesti matkustanut pimeässä junassa muutaman vuoden ajan, sillä kuin salamaniskusta onkin jo täysin normaalia mennä naimisiin? Luulin, että ei me vielä tän ikäsinä aloiteta. Vielä muutama vuosi sitten oli hauskaa arvostella ihmisiä, jotka niin nopeasti ja NUORINA menivät naimisiin tai saivat lapsen. Sehän oli hurjaa kiirehtimistä, melkeinpä outoa!
Nyt tuntuu kuin olisin edelleen se 12-vuotias, joka ei tiedä vielä pojista mitään, mutta suunnittelee häämekkoa ja lasten nimiä samalla kun muut leikkivät oikeaa kotia ja järjestävät sivistyneitä peli-iltoja. Keskustelut tyttöystävieni kanssa ovat rajoittuneet yhdenyön seikkailuista sisustusvinkkeihin ja "mitä te teette viikonloppuna"-small talkiin.
Vaikka kuinka katson peiliin aamulla ja totean, että "damn girl", tuleva aviomies ei vaan jaksa raahautua eteeni. Voi olla, että hän luuhaa jossain ja laiskuuteen vedoten löytää itselleen ihan kelpo pimatsun, jonka kanssa pistää hynttyyt yhteen sitä suuremmin miettimättä. Mies kun ei jaksa turhia etsiä. Kun löytyy nainen, joka ei näytä möröltä ilman meikkiä, jonka kanssa toiminta niin keittiössä kuin makkarissakin toimii luontevasti ja joka antaa silloin tällöin lähteä poikien kanssa kaljalle, mitä muuta sitä kaipaisikaan? Nainen yleensä hoitaa loput, usein ihan huomaamattaan ja toisinaan taas erittäin tarkoituksella.
Miksen minä ole yksi niistä naisista, joka näillä muutamilla yksinkertaisilla ominaisuuksilla hankin jonkun sänkyyni pysyvästi? Missä kohtaa näitä yksinkertaisia mutta niin ihania olentoja alkaa mietityttämään, että ei tämä olekaan se mitä haluan ällöttävän söpöön hääkuvaani?
Nyt on kyllä pakko sanoa että oon huomannut saman! Löysin sun blogin iha vahingossa mut tää tarjos mulle jotain outoa lohtua..
VastaaPoista